Töitä

Perustaisitko oman kesäyrityksen?

Paras kesätyö on sellainen, mistä saa tietysti omaa rahaa, mutta myös hyviä kokemuksia! Lyhytkin kesätyö näyttää hyvältä ansioluettelossa, ja mikä tärkeintä; jokaisesta kesätyöstä oppii itse jotakin työn teosta, työpaikoista, itsestäsi ja toisista ihmisistä.

Ruoveden 4H-yhdistyksen omat kesätyöpaikat ovat nyt haettavana! Lähetä hakemuksesi meille! Hukkakaurakesätyöhön erityisesti etsimme vielä tekijää!

Heinä- elokuun vaihteessa 2018 on töitä tarjolla ainakin yhdelle nuorelle kahdeksi viikoksi. Hukkakauran torjunnassa voi päästä maaseututoimen väen matkassa tarkastuskierrokselle pitäjän pelloille tai tilauksesta maatiloille kitkemään hukkakauraesiintymiä. Vähän erilainen kesätyö ulkosalla!

Kesäkuussa 2018 kauttamme pääsee ainakin yksi nuori Palvelutalo Honkalaan työskentelemään ikäihmisten viriketoiminnan parissa. Palvelutalo Honkalan kesätyöntekijä on jo valittu. Kiitos hakemuksista!

Lisäksi muutamille nuorille yritetään järjestää mahdollisuus olla mukana satunnaisissa kerho-, leiri-, ja tapahtumatehtävissä kesän aikana 4H-yhdistyksen toiminnassa pientä korvausta vastaan. Otamme hakijoihin yhteyttä mikäli työntekijöitä näihin tehtäviin tarvitaan.

Tiesithän, että työllistyä voit ympäri vuoden myös 4H-yrittäjänä ja 4H-kerhonohjaajana.
Ota yhteyttä jos innostut! Kerhojen ohjaamisesta kiinnostuneille järjestetään koulutusta ja perehdytystä. 4H-yrittäjäksi voi ryhtyä esimerkiksi lyhyen valmennuksen tai 4H-yrityskurssin kautta.

Tienaisitko omaa rahaa tekemällä pihatöitä? Ilmoita kiinnostuksestasi nettilomakkeella Ruoveden kunnan nettisivuilla. Töitä on tarjolla satunnaisesti sekä säännöllisesti useampiakin tunteja viikossa Kirkonkylällä ja sivukylillä.

Hukkakaura on haitallinen vieraslaji, jonka torjunta on lakisääteistä. Kitkentätyöhön voi tilata nuoria avuksi 4H:n kautta!